SDP:n 48. Puoluekokous kuulumiset minun osalta

Takana on kolme intensiivistä päivää, johon kuului paljon puheita, keskusteluja, uusia tuttavuuksia ja valtavasti yhteistä työtä sosialidemokraattisen liikkeen tulevaisuuden eteen. Minut valittiin samalla SDP:n 48. puoluekokouksessa puoluevaltuuston varajäseneksi. Kiitos luottamuksesta.

Puoluekokouksessa tehtiin paljon muutosesityksiä ja käytiin tärkeitä keskusteluja. Olen erityisen iloinen siitä, että monet minulle tärkeät asiat menivät lähes täysimääräisesti läpi SDP:n puolueohjelmaan.

Näitä olivat muun muassa:

  1. Suomen tulee johdonmukaisesti tuomita valtiot, jotka järjestelmällisesti rikkovat ihmisoikeuksia, käyttävät väkivaltaa omia kansalaisiaan vastaan ja tukahduttavat rauhanomaisia mielenosoituksia. Suomen on tuettava demokratiaa, kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia myös Lähi-idässä, kuten Iranissa, missä ihmiset ovat nousseet vaatimaan vapautta, tasa-arvoa ja oikeutta osallistua oman yhteiskuntansa rakentamiseen.
  2. Kotoutumisen on oltava suunnitelmallista, tavoitteellista ja pitkäjänteistä myös kuntatasolla. Kun äidit oppivat kielen, pääsevät mukaan yhteiskuntaan ja työelämään, myös lapset integroituvat paremmin päiväkotiin, kouluun ja ympäröivään yhteiskuntaan. Kotoutumisen onnistuminen ei saa riippua siitä, mihin kuntaan ihminen muuttaa.
  3. Sukupuolten epätasa-arvoon perustuvia ajattelutapoja ja käytäntöjä ei tule hyväksyä. Kulttuurisiin kunniakäsityksiin perustuva väkivalta, painostus ja rajoittaminen on torjuttava yksiselitteisesti. Viranomaisten on kyettävä puuttumaan näihin ilmiöihin nykyistä tehokkaammin, ja työhön on osoitettava riittävät resurssit, jotta kaikkien Suomessa asuvien kehollinen koskemattomuus ja täysi itsemääräämisoikeus voidaan turvata.
  4. Kyberuhkiin vastaaminen edellyttää vahvan kansallisen osaamisen lisäksi tiivistä eurooppalaista yhteistyötä ja yhteisiä sääntöjä.
  5. Tekoälyn nopea kehitys lisää riskiä yksityisyyden loukkauksille, identiteettivarkauksille, valevideoille ja muulle hyväksikäytölle. Lainsäädännön on pystyttävä Suomessa ja EU-tasolla vastaamaan ajantasaisesti datan väärinkäytöksiin ja sääntelemään digitaalista yritystoimintaa. Kansalaisilla on oltava oikeus tietää, miten heidän tietojaan käytetään ja milloin he asioivat tekoälyjärjestelmän kanssa. Suomen tulee olla edelläkävijä tekoälyn eettisyyteen ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
  6. Kulttuuripolitiikkaan kuuluu myös eri vähemmistöryhmien kulttuurien vastuullinen edistäminen.
  7. Liikunnassa ja urheilussa on huomioitava entistä paremmin eri taustoista tulevien, erityisesti vähän liikkuvien, tarpeet.
  8. Demarinaisten esitys aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Tämän eteen teki työtä moni ihminen, mutta pakko se on mainita, koska kyse on todella tärkeästä asiasta.

Olen kiitollinen kaikista keskusteluista, tuesta ja yhteistyöstä. Tästä on hyvä jatkaa työtä oikeudenmukaisemman, tasa-arvoisemman ja inhimillisemmän Suomen puolesta.

Kommentit

Jätä kommentti