Tämä on kirjoitukseni 21.9 Kansainvälisen rauhanpäivälle, mikä on edelleen ajankohtainen ja mistä voisi puhua joka päivä.

YK:n yleiskokous päätti vuonna 1981 kansainvälisestä rauhanpäivästä ja sitä on vietetty jo yli neljä vuosikymmentä muistuttamaan meitä, ettei rauha ei synny itsestään. Sen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä, ei vain silloin, kun kriisi on jo käsillä, vaan jokaisena päivänä.

Maailmassa kytee yhä lukuisia aseellisia konflikteja, joista suurin osa tapahtuu valtioiden rajojen sisällä. Vaikka kansainväliset sodat ovat vähentyneet toisen maailmansodan jälkeen, helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti karulla tavalla meille eurooppalaisille, kuinka nopeasti turvallisuuden tunne voi murentua ja kuinka hauras kansainvälinen järjestelmä voi olla.

Rauha ei kuitenkaan ole pelkkää sodan poissaoloa. Se on yhteiskunnallinen tila, jossa väkivallalle ei ole sijaa ja jossa oikeudenmukaisuus toteutuu jokaiselle. Se tarkoittaa, että ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet, pääsy oikeusjärjestelmän piiriin ja mahdollisuus elää ilman pelkoa. Tällaisessa ympäristössä köyhyyttä vähennetään, eriarvoisuutta torjutaan ja avoin keskustelu kuuluu kaikkien arkeen. Täten todellinen rauha rakentuu yhteiskunnan rakenteista, jotka tukevat tasa-arvoa ja osallisuutta. 

Rauha ei ole vain olemassa olevien konfliktien ratkaisemista, vaan ennen kaikkea niiden ennaltaehkäisyä. Ennakkoon tehty työ on kuin metsäpalon torjunta ennen liekkien syttymistä, kun tulipalo on jo päällä, vahingot ovat usein peruuttamattomia. Siksi on välttämätöntä, että naiset ovat mukana kaikilla tasoilla konfliktien ehkäisystä rauhanprosesseihin. Tämä edellyttää myös sitä, että yhteiskunnassa torjutaan naisvihaa, vastakkainasettelua ja vihapuhetta, jotka luovat otollisen maaperän väkivallalle.

Tutkimukset ja käytännön esimerkit osoittavat, että maissa, joissa naiset ovat mukana yhteiskunnan kaikilla sektoreilla – politiikassa, taloudessa, koulutuksessa ja rauhanprosesseissa – väkivallan taso on matalampi ja yhteiskunnat vakaampia. Pohjoismaat, kuten Suomi ja Norja, ovat tästä hyviä esimerkkejä: korkea sukupuolten tasa-arvo kulkee käsi kädessä vahvan demokratian, sosiaalisen luottamuksen ja rauhallisen yhteiskuntailmapiirin kanssa. Kuitenkin vaikka Suomi nyt lukeutuukin rauhallisimmiksi valtioiksi maailmassa, rauhan rakentaminen vaatii jatkuvasti resursseja. Riittävä rahoitus väkivallan ehkäisyyn on sijoitus vakaaseen tulevaisuuteen ja järjestöjen rahoituksen turvaaminen on konkreettinen teko rauhan puolesta, toisin kuin mitä nykyinen hallitus tekee. Kansalaisjärjestöt toimivat usein siellä, minne viralliset rakenteet eivät yllä ja niiden työ on monesti korvaamatonta.

Yksinkertaisti sanottuna, rauha syntyy vuoropuhelusta. Kansainvälisellä tasolla se näkyy luottamuksena ja toimivana yhteistyönä valtioiden välillä, kun taas yhteiskunnan sisällä se tarkoittaa kykyä käsitellä erimielisyyksiä ilman pelkoa. Tämänhetkinen polarisaatio on ensimerkkejä rauhan murenemisesta meidän yhteiskunnassa. Tähän on puututtava ja ensi askel siihen on nykyisen hallituksen johtohahmojen esimerkki, joka valitettavasti loistaa poissaoloaan. Kestävin tie ristiriitojen ratkaisuun on avoin ja kunnioittava keskustelu, jossa jokainen osapuoli tulee kuulluksi ilman loukkauksia.

Kansainvälinen rauhanpäivä muistuttaa meitä siitä, että rauha ei ole vain lopullinen päämäärä, vaan jatkuva prosessi. Se alkaa arjen teoista, tasa-arvon vahvistamisesta ja siitä, että toimimme ennen kuin kriisi ehtii puhjeta. Kun naiset ovat mukana rakentamassa tätä prosessia, rauhasta tulee paitsi mahdollinen myös pysyvä.

Tawar Salari: Rauha alkaa ennen kriisiä ja naiset ovat sen ytimessä  | Demarinaiset